6) Häpeä
Jokainen on joskus kokenut miltä tuntuu hävetä. Häpeä on yksi ihmisen perustunteista. Häpeän ja syyllisyyden tunteet ovat usein kytköksissä toisiinsa.Yksilöllisen häpeän tunteen lisäksi voidaan puhua myös yhteisön tai yhteiskunnan kollektiivisesta häpeästä.
Tehtävä: Toteuta teos, jossa käsittelet häpeän tunnetta. Nimeä teoksesi.
Toteutustapa: Vapaa
Arviointikohteet: • Tunteen välittyminen
Päätin pitkän mietinnän jälkeen toteuttaa kyseisen aiheen mahdollisimman yksinkertaisesti, koska kuitenkin arviointikohteena on tunteen välittyminen. Yksinkertaisuus helpottaisi tunteen välittymistä katsojalle. Tästä johtuen löin lukkoon idean teoksen teemasta: yksilön suhtautumisesta häpeään.
Aloitin asennon keksimisen kyselemällä lähipiiriltäni, että miltä heistä on tuntunut häpeän hetkellä. Vastauksissa oli paljon samankaltaisuuksia, kuten halu kadota maanrakoon. "Miten saisin kuvattua halun kadota maanrakoon." aloin miettiä. Halu lakata olemasta, olematon, ennen syntymistä, raskaus ja sikiö. Sikiöasennossa oleva aikuinen kuvaisi halua kadota, päästä pois, päästä turvaan häpeältä. Asento oli melkein valmis, kunnes automatkalla jatkoin ajatusleikkiä. Olematon, piilosta leikkiminen ja miten pikkulapsena oli piiloutunut kädet silmillä luullen olevansa piilossa.
Asennon keksimisen jälkeen päätin siirtyä värimaailman hakemiseen. Jälleen kerran toteutin kyselyn: "Onko häpeä lämmin vai kylmä?" Suurin osa vastauksista oli sitä mieltä, että häpeä olisi negatiivinen lämmin, kokonaisvaltainen, joten päätin toteuttaa teoksen lämpimillä väreillä (yllätysyllätys). Kuitenkin mieltäni jäi askarruttamaan lämmön negatiivisuus. Loppujen lopuksi Kiasma-käynnin jälkeen keksin miten näyttäisin sen. Päätin lisätä teokseen paksun mustan reunan, joka kuvastaisi juuri kyseistä huonoa puolta. Kyseisen reunan sijoittaminen on tärkeää, koska yläreunaan sitä ei voi laittaa, koska silloin se antaisi liian painostavan ja ahdistavan ilmapiirin teokseen.
Vielä on kuitenkin paljon tehtävää, kuten värikokeilut(teen työn öljyväreillä) ja kuvien ottaminen. Onneksi taulupohja on kaikesta huolimatta jo aikaisemmin hankittu, ettei se tuottaisi ongelmia aikataulussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti